Kimmo Kainulainen   10.08.2008 14:13
Kommentit: (0)   Arvosanat:
Jämsän Paintballin vuotuinen Suurpeli pelattiin lauantaina. Tällä kertaa voiton vei punainen joukkue johdossaan Riku Siren. Hämmästyttävällä tavalla erittäin pahalta näyttänyt sää selkiytyi lauantaiksi ja lyhyttä sadekuuroa lukuunottamatta taivas pysyi kuivana ja aurinkokin näyttäytyi. Perjantaina järjestetyssä kansainvälisessä skenuturnauksessa vettä sen sijaan tulikin sitten riittävästi.

Punainen joukkue loisti erityisesti toisessa erässä, jossa tiimi onnistui valtamaan vajalaidan parin kellon lisäksi myös kaupungin pohjoisemmat tuplakellot ja ottamaan sieltä reilusti pisteitä. Kakkossijan otti Tom Lindblomin johtama sininen joukkue ja kolmanneksi jäi tällä kertaa Arto Kolehmaisen keltainen joukkue.

Huonolta näyttäneet sääennusteet pudottivat pelin osallistujamäärää, viralliseksi luvuksi saatiin lauantaille 513 pelaajaa. Jämsän Paintballin Anssi Mennala arvioi että poisjääntejä tuli lopulta noin sadan hengen verran. Poisjäännit ovat sikäli erittäin harmillisia, että sää oli tosiaan pelin aikana hieno. Toisaalta erittäin positiivista oli se, että sään uhkasta huolimatta tapahtuma kasvoi tänäkin vuonna hieman edellisvuoteen verrattuna, vaikkei nyt nähtykään "normaali" hyppäystä uudelle sataluvulle pelaajamäärissä.

Suurpelin tulokset:
1. Punainen joukkue 767 pistettä
2. Sininen joukkue 521 pistettä
3. Keltainen joukkue 475 pistettä

Paras PST-mies:
1. Jyri Kainu (sininen joukkue), tuhosi vaunun 72 metrin kohdalle ensimmäisessä erässä
2. Sami Laitila (punainen joukkue), tuhosi vaunun 93 metrin kohdalle kolmannessa erässä
3. Sami Gröndahl (punainen joukkue), tuhosi vaunun 129 metrin kohdalle toisessa erässä

Paras lääkintämies/ -nainen:
1. "Alex", Venäjältä, punaisesta joukkueesta 243 kpl
2. Tapanila, keltaisesta joukkueesta 200 kpl
3. Laura Vaheri, sinisestä joukkueesta 147 kpl

Paras Paintball.fi:n forumin kommentti:
Jarmo "Jamppi" Saarenpää, keltainen joukkue
linkki kommenttiin keltaisten tiimiforumille

Pelin paras pelaaja:
Ben Thompson, sininen joukkue

Kiitokset pisteistä ja palkintoinfoista Mika Takalalle.

Suurpelin valokuvagalleria

Pelin suunnitteluun käytetyt tiimiforumit on avattu:
Punaisten keskustelualue
Keltaisten keskustelualue
Sinisten keskustelualue

Perjantain kansainvälinen skenarioturnaus
Perjantaina järjestetyn voitti Viron joukkue, jonka onnistui viisieräisessä tapahtumassa hyökkäysvuoroillaan olla mukana saattamassa vaunua yksitoista metriä pidemmälle kuin toiseksi tulleen suomalaistiimin.

Viiden joukkueen tapahtumassa kukin joukkue hyökkäsi kolmasti ja puolusti kylää kahdesti. Idea oli saman kuin Suurpelin telavaununsaattotehtävässä, eli pisteitä joukkueet saivat sen mukaan kuinka pitkän matkan vaunu ehti kulkea. Vaunu tuhoutui kun puolustajat saivat ammuttua sen etu- tai sivulasiin PST-kuulan. PST-miesten piiloutuminen pusikoihin ja kylässä oleviin autoihin oli varsin normaali taktiikka, hyökkääjät onnistuivat tyhjentämään kylän eteläpäätä lähes joka pelissä.

Sää oli skenarioturnauksen aikana varsin lohduton. Vaikkei nyt varsinaisesta rankkasateesta voikaan puhua, niin vettä tuli taivaalta lähes koko tapahtuman ajan ja telavaunun jäljiltä kylään johtava tie muuttuikin nopeasti liujukoksi, johon Suurpelinkin pelaajat pääsivät sitten lauantaina tutustumaan erityisesti itäisen tukikohdan maastossa.

Skenaarioturnauksen tulokset:
1. Viro 493 pistettä
2. Suomi 482 pistettä
3. Latvia 449 pistettä
4. BT-Warriors 378 pistettä
5. Moskova 361 pistettä

www.jamsanpaintball.fi
Skenarioturnauksen valokuvagalleria

Samojen avainsanojen artikkeleita:
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin palautekysely käynnistynyt
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 2010 pelattu
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Vinkkejä Suurpelaajille
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin kartta julkaistu
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Kuvaajaksi Suurpeliin?
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin kielletyt temput
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin pelaajaroolit esittelyssä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Lisää Suurpelin sääntövideoita
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin sääntövideot uusiksi
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Pohjanmaanlinja ja Suurpeli yhteistyöhön
Lehdistötiedotteet / Kotimaa / Pohjanmaanlinja ja Suurpeli yhteistyössä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin propagandaa jaossa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin majoitusvaihtoehtoja Himoksella
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli.fi - Suurpelille omat kotisivut
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeliin uusi "valkoinen linja"
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Kuka ensimmäisenä kentälle Suurpelissä?
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli tutussa komennossa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin ilmoittautuminen käynnistynyt
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin ilmoittautuminen alkaa toukokuun alussa
Videot / Metsäpelit / Suurpeli 09:n videot
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli 09 - Sinikomentajan peliraportti
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Sininen joukkue voittoon Suurpelissä **
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Muistilistaa Suurpelaajille
Lehdistötiedotteet / Kotimaa / Tärkeää tietoa paineilma- ja hiilidioksidipulloista Suurpelissä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin pistesysteemit esittelyssä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeliin uusi osallistujaennätys?
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelissä lääkintänauhat korttien sijaan
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin kartta valmis
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli hätyyttelee jo 400 pelaajan rajaa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin pelaajille uudenlainen tunnistamismenetelmä
Artikkelit / Haastattelut / Haastattelussa Anssi Mennala Suurpelistä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Heinämätössä testataan Suurpelin pistepaikkasysteemiä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin propagandaa jaossa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin majoitusasiat Himoksella varmistuneet
Artikkelit / Haastattelut / Suurpelikomentajat haastattelussa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin ilmoittautuminen alkanut
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin komentajat varmistuneet
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 2009 pelataan kolmella joukkueella
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli 08 - Keltakomentajan raportti
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli 08 - Sinikomentajan raportti
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli 08 - Punakomentajan peliraportti
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Pelaajaohje Suurpeli 08:iin saapuville
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Kansainvälinen skenarioturnaus Suurpelin perjantaina
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n kartassa pieniä muutoksia
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin sääntövideot uusiksi
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:ssa jaossa ennätysmäärä palkintoja
Lehdistötiedotteet / Kotimaa / KULJETUS JÄMSÄN SUURPELIIN!
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n pisteytykseen uutta juonta
Artikkelit / Haastattelut / Tom Lindblom Suurpeli 08:n sinijohtajaksi
Artikkelit / Haastattelut / Arto Kolehmainen Sturmhundenista Suurpeli 08:n keltajohtajaksi
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:aan PST-kuulat jenkeistä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n kuviot selkenemässä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n majoitus Himoksella jälleen keskitetysti
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n ilmoittautuminen auki Torniwebissä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli 08:n metsäturnaukseen joukkueita jopa 10 maasta?
Lehdistötiedotteet / Kotimaa / Suurpeli -08 ilmoittautuminen alkaa lauantaina 9.2.
Artikkelit / Haastattelut / Haastattelussa Riku Siren All Stars-turnauksesta ja Suurpelistä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpelin ilmoittautumisessa nopeat palkitaan
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli 07 - Keltakomentajan jälkipeliraportti
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli07 - Sinikomentajan jälkipeliraportti
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suurpeli07 – Punakomentajan peliraportti
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Vuoden 2007 Viron- ja Suur-Törnin suunnitelmat muotoutumassa
Artikkelit / Metsäpeliraportit / ST06: Punakomentajan jälkipeliraportti
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suur-Törni 2006 pelattu
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli -05 DVD ilmestynyt
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suurpeli -05 DVD valmistumassa
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suur-Törniin reilut 250 ilmoittautunutta
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suur-Törniin jo yli 100 ilmoittautunutta
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Lisätietoja syksyn Suur-Törnistä
Uutiset / Skenario- ja metsäpelit / Suur-Törni 06 aikaistuu kuukaudella
Artikkelit / Metsäpeliraportit / Suur-Törni 05
Artikkelit / Metsäpeliraportit / ST05: Punakomentajan jälkipeliraportti